tiistai 15. syyskuuta 2009

Dominoiva punainen

Russel Hillin ja Robert Bartonin vuonna 2005 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan punainen peliasu tuo etua, niin urheilussa, vahvan imagon luomisessa, kuin videopeleissä!

Punaisissa asuissa pelaavan Manchester Unitedin kannattaja Hill alkoi tutkia punaisen värin tuomaa etua jalkapallomaailmassa. Puna-asun tuoma hyöty oli pieni, vain muutaman prosentin luokkaa, mutta silti merkitsevä.

Nyrkkeilyn ja painin kohdalla punaisessa otteleva voitti 55 prosenttia otteluista, vaikka asun väri arvotaankin etukäteen. Samaa kertoi tutkimus vuoden 2004 Ateenan olympiakisojen kamppailulajeista.

Punaisen värin voima juontaa esihistoriasta, ja on esillä ihmisten lisäksi myös muualla eläinmaailmassa. 1800-luvun loppupuolella Charles Darwinkin luonnehti punaisen värin kertovan eläimillä aggressiosta, raivosta tai vallasta.

Ja jotta tämän artikkelin olemassaolo Pelitrivia-blogissa olisi vähän enemmän perusteltu, kerrottakoon vielä, että videopelien nettimoninpelimatseissa punainen joukkue pärjää tilastollisesti hitusen paremmin!

Kannattaa siis toivoa, että Halo 3:n moninpelissä pääset punaiseen joukkueeseen!


maanantai 14. syyskuuta 2009

Metallikielet vastaan muovinapit

Guardian-lehden haastattelussa rocktähdet kritisoivat Guitar Hero- ja Rock Band -pelejä kovalla kädellä.

"Se rohkaisee lapsia jättämään soitinten opettelemisen väliin, se on ongelma. Pelien takia yhä harvempi haluaa todella omistautua soitinten opettelulle." sanoo Rolling Stonesin entinen basisti Bill Wyman.

Samaa mieltä on Pink Floydin Nick Mason: "Ärsyttää katsoa, kun lapseni pelaavat niitä. Jos he käyttäisivät yhtä paljon aikaa oikean kitaran soittamiseen kuin muovinappien paineluun, he olisivat jo nyt pirun hyviä.".


Suhtautumiseroja

Opetusministeriön Taloustutkimuksella teettämä kysely kertoo, että kaikki vanhemmat eivät noudata, tai tunne elokuvien ja tv-ohjelmien ikärajoja.

Tutkimus kertoo myös, että yli puolet vanhemmista seuraa pelien ikärajoja tarkasti. Kyllä nyt taas tulee ilmi, kuinka videopelit ovat pahasta, mutta mikä tahansa muu hyvästä. Eikös se nuorison mielten turmelija aikoinaan ollut niinkin vaarallinen asia, kuin sarjakuvat...

Mutta sitten taas jos luottaa Yleisradion artikkeliin samasta kyselystä Helsingin Sanomien sijasta, tulee tulokseen, että pelien kanssa ikärajat katsotaan helpommin sormien läpi. Ota nyt näistä tutkimuksista sitten selvää...

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Eroavaisuudet pelikulttuurissa

Etelä-Korean tiedusteluviranomaisten julkaisema videopeli, jossa ilmiannetaan Pohjois-Korean vakoojia sekä kannattajia on aiheuttanut hämmennystä ja närkästystä.

Pelin ohjeissa kehotetaan tarkkailemaan ympäristönsä ihmisiä, jotka ylistävät Pohjois-Koreaa tai Koreoiden yhdistymistä. Sotilaskohteiden kuvaaminen ja käsi suun edessä puhuminen ovat myöskin kyseenalaista toimintaa. Perättömien huhujen levittäminen ja Kim Il Sungia ylistävien kylttien kantaminen on tyypillistä vakoojan käytöstä.

Onnekkaimmat vastavakoojat saavat palkinnoksi tyypillistä idän elektroniikkaa, tietokoneita, kameroita ja pelikonsoleita.

Koreoiden sodan vuosipäivää varten kehitetty peli opettaa tiedusteluviranomaisten mukaan Etelä-Korean nuorille turvallisuustietämystä.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Videopelien suosio Suomessa

Erään suomalaisen poliittisen lehden mukaan lähes jokainen 13-18 -vuotiaista pojista ja puolet tytöistä pelaa videopelejä viikoittain ja jopa 67% pojista pelaa päivittäin.

Huvin lisäksi pelaaminen on bisnestä: joka neljäs 10-18 -vuotiaista pojista tienaa myymällä verkkopelien virtuaalisia esineitä!

Liikenne- ja viestintäministerön mukaan 37% vanhemmista ei pelaa videopelejä ollenkaan, ja vain joka kolmas on pelannut yhdessä lastensa kanssa.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Kolmannesmiljoonalla Nintendoja!

Wii jatkaa maailmanvalloitustaan Valkoisesta Talosta Suomen Puolustusvoimiin! Puolustusvoimien budjettiin on kirjattu 300.000 €:n arvosta Wii-konsoleita.

Pääideana on alokkaiden kunnonkohotus Wii Fit -kuntoilupelillä.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Taivaallisen onnen pelikone

Pelikonevalmistaja Nintendo perustettiin vuonna 1899 valmistamaan pelikortteja. Yhtiön nimi "nin-ten-do" on japania, ja tarkoittaa "jätä onni taivaan käsiin" tai "tee ahkerasti töitä, mutta lopulta kaikki riippuu taivaista".

Eikös tämän voisi kääntää arabiaksi "Insha'Allah" tai suomalaisemmin "ihminen päättää, Jumala säätää"?