tiistai 15. syyskuuta 2009

Dominoiva punainen

Russel Hillin ja Robert Bartonin vuonna 2005 Nature-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan punainen peliasu tuo etua, niin urheilussa, vahvan imagon luomisessa, kuin videopeleissä!

Punaisissa asuissa pelaavan Manchester Unitedin kannattaja Hill alkoi tutkia punaisen värin tuomaa etua jalkapallomaailmassa. Puna-asun tuoma hyöty oli pieni, vain muutaman prosentin luokkaa, mutta silti merkitsevä.

Nyrkkeilyn ja painin kohdalla punaisessa otteleva voitti 55 prosenttia otteluista, vaikka asun väri arvotaankin etukäteen. Samaa kertoi tutkimus vuoden 2004 Ateenan olympiakisojen kamppailulajeista.

Punaisen värin voima juontaa esihistoriasta, ja on esillä ihmisten lisäksi myös muualla eläinmaailmassa. 1800-luvun loppupuolella Charles Darwinkin luonnehti punaisen värin kertovan eläimillä aggressiosta, raivosta tai vallasta.

Ja jotta tämän artikkelin olemassaolo Pelitrivia-blogissa olisi vähän enemmän perusteltu, kerrottakoon vielä, että videopelien nettimoninpelimatseissa punainen joukkue pärjää tilastollisesti hitusen paremmin!

Kannattaa siis toivoa, että Halo 3:n moninpelissä pääset punaiseen joukkueeseen!


Ei kommentteja: