lauantai 18. huhtikuuta 2009

Taivaallisen onnen pelikone

Pelikonevalmistaja Nintendo perustettiin vuonna 1899 valmistamaan pelikortteja. Yhtiön nimi "nin-ten-do" on japania, ja tarkoittaa "jätä onni taivaan käsiin" tai "tee ahkerasti töitä, mutta lopulta kaikki riippuu taivaista".

Eikös tämän voisi kääntää arabiaksi "Insha'Allah" tai suomalaisemmin "ihminen päättää, Jumala säätää"?

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Paha, pahempi, Nintendo :-)




Ympäristöjärjestö Greenpeace on jälleen kerran laittanut elektroniikkayhtiöt ympäristövaakaan. Kotimainen Nokia sai parhaan arvosanan, kun taas Nintendo piti perää lähes nollatuloksella.


Taisteluparin Sony vs. Microsoft, PlayStation vs. Xbox tulokset erosivat toisistaan suuresti. Vihreä sony näyttää pitkää nenää toiseksi viimeiselle Microsoftille.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Lautapeli vs. supertietokone

Vaikka tietokone taitaa jo shakin, Aasiasta kotoisin olevassa go-lautapelissä se ei vielä pärjää. Kyseisessä pelissä siirtoja voi kertyä jopa 10 potenssiin 171, eli 1 ja 171 nollaa perään.

Darthmouth Collegen ohjelmoija Robert Hearnin arvoin mukaan IBM:n Roadrunnerilta, maailman nopeimmalta supertietokoneelta, kaikkien mahdollisten siirtojen laskeminen veisi 138 tuntia.

Pokerilla Napoleoniksi

Caltechin käyttäytymistaloustieteen professorin Colin Camererin mukaan ihminen on huono strategi. Kun pitäisi miettiä, mitä muut ajattelevat sinusta, tai mitä muut luulevat sinun ajattelevan siitä mitä he ajattelevat sinusta, ihmisen ajatteluketju on harvoin edes kaksiportainen.

Tätä taitoa voi kuitenkin kehittää pelaamalla vaikkapa pokeria. Jos tämä on totta, niin tuskinpa strategiapelitkään haittaa tekevät! Ja onhan niitä pokerivideopelejäkin!

Stereotypiat ottavat osumaa

Etelä-Kalifornian yliopiston professori Dmitri Williamsin mukaan EverQuest-roolipelin aktiivisimmat pelaajat ovat naisia. Naiset pelaavat keskimäärin 29 tuntia viikossa, kun taas miehet vain 25.

Seuraava suurvalta?

Videopelit ovat suuri bisnes, ja yksin niissä pyörii 45 miljoonaa ihmistä. Rahan osalta taas pelimaailma on maailman seitsemänneksi suurin valtiontalous.